Mitä jos ajatusta laajentaisi?
Muutama vuosi sitten liityin hyvinkääläisen harrastajateatteri Betan näyttelijöihin. Oli hienoa opetella näyttelemistä ja päästä mukaan teatterin maailmaan muutenkin kuin katsojana.
Hienointa oli huomata, että teatterissa on ihan oma tunnelmansa. Ja mukana oli monen ikäisiä: 17-vuotiaita ja 70-vuotiaita – kaikki ikäluokat mukana puuhassa yhdessä. Se herätti minut.
Meidän yhteiskuntamme on aika pirstaloitunut. Kouluissa kaikki opiskelevat oman ikäluokkansa kanssa ja vielä eri aineetkin ihan omissa ryhmissään.
Vanhukset ovat omissa laitoksissaan. Työssäkäyvät omissa puuhissaan. Oman harrastuksen kautta näkee vain oman porukkansa, oman kuplansa.
Myös seurakunnassa huomasin saman: kaikille oli omat ryhmänsä. Lapset olivat kerhoissaan, nuoret viettivät aikaa omissa illoissaan, aikuiset olivat vallassa päätoiminnassa ja vanhukset ompeluseuroissaan.
Mutta teatterissa kaikki puuhasivat projektia yhdessä.
Silloin mietin, että pitäisikö meidän ottaa oppia koko yhteiskunnassa teatterin mallista? Pitäisikö kouluissa yhdistää eri ikäluokkia? Olisiko asioita, joita kaikki tekisivät yhdessä?
Mitä jos ajatusta laajentaisi? Jospa kouluja olisi vanhainkotien kanssa samoissa tiloissa. Miten saisimme vanhusten viisaudet ja ajatukset jo lasten maailmaan? Ja vanhukset saisivat tuulahduksen nuorten elämästä ja energiasta.
Oppisimme kaikki toisiltamme jotain hienoa. Samalla tulisi ajatteluun ymmärtämistä ja empatiaa. Ei syrjimistä, ei mollaamista vaan kannustusta ja arvostusta. Elämän makuista yhdessä olemista.
Sitä kohti. Yhdessä.
Terveisin #TeatteriAki